Ioni, Helmi, Heluna ja Usva ovat saaneet iltapäivän rehuannoksensa. Joillakin lehmillä on kummallinen tapa nakella rehua kauemmas käytävälle ja niille joutuu usein montakin kertaa siirtämään talikolla eväät lähemmäksi. Meillä on tällainen vanhanaikainen parsisysteemi navetassa. Tämähän tullaan melko varmasti kieltämään muutaman vuoden kuluttua. Me emme onneksi enää sitten ole navettahommissa, kun tuota ikää jo alkaa olla sen verran, että loppusuoralla on tämä hommeli meidän osalta.
Ei tämä parsinavetta kuitenkaan mikään huono ratkaisu ole. Tyytyväisiä asukkejahan täällä on, totesi eläinlääkärikin tilakäynnillä. Ja on se niin jotenkin mukavaa, kun kaikilla lehmillä on nimet ja jokainen on oma persoonansa ja ne kummasti tuntee nimensä, kun esim. nimellä komentaa pois toisten eväiltä. Ja tänäänkin sain monta nuolaisua takin selkämykseen kun tuossa keskikäytävällä touhusin. Lehmät muuten osaavat kesällä tulla siihen ikiomaan parteensa, kun haetaan laitumelta lypsylle navettaan. Haistelemalla löytävät oman soppensa.
Mun lehmät, niin ihanat!
Ihania lehmiä. Itsekkin oikein kaipaan lomitushommiin. Olen niitä hommia joskus tehnyt. Ex anopin kanssa kuljin kaheksan vuotta lomittamassa. Hän hoiti lypsyn ja minä muut hommat.
VastaaPoistaOi kun mukavan kuuloista, että täältä blogimaailmasta löytyy oikein lomittajiakin. He ovat aarteita meikäläiselle. Ei pääsis sitäkään vähää irtautumaan töistä, jos ei heitä olisi.
PoistaLehmät on ihania, lapsuuden navetassa viettäneenä sen allekirjoitan koko sydämestäni:)
VastaaPoistaNyt ihailen sitä terapialehmää,Jouluruusua, voi mikä ihanuus hän onkaan.
Lehmät on kyllä lehmiä:):) Niillä on lehmän hermot ja luonne. Sais kyllä joskus ihmisetkin ottaa oppia lehmistä.
PoistaVoi sentään, jotenkin ihan haistan sen navetan hajun, vaikkei lehmiä olekaan eikä ees lapsuuskodissakaan. Maaseudulla asuneena kuitenkin tiijän ja tunnen nuo "tuoksut".
VastaaPoistaJa sehän haisee! Oon sanonu ukolle, että sitten kun eläkkeelle joskus päästään (jos päästään, huoh), niin haluan asumaan sellaiseen paikkaan missä ei navetta haise eikä kuulu lypsykoneen ääni. Se on vain sellainen tän hetkinen haave ja tiedä sitten toteutuuko koskaan, vitsinä menee.....
PoistaMeilläkin oli mummolassa 12 lehmää ja se oli siihen aikaan iso määrä. Empä olekkaan pitkään aikaan päässyt lehmän lähelle. Kaupan maitopurki on lähin kontakti =D. Mitenkäs ne lehmät nyt sitten alkaa olemaan jos ei parressa, vapainako laumassa niinkuin lampaat.
VastaaPoista12 lehmää oli tosi iso karja vielä -50 ja -60 luvuilla. Ja nyt on se 120 ihan tavoiteltava määrä noilla robottitiloilla. Niin muuttuu maailma eskoseni, kuten Nummisuutareissa sanottiin jo ajat, ajat sitten.
PoistaJos ei lehmät ole parressa, ne ovat pihattonavetassa vapaana käyskentelemässä. Sieltä ne itse kävelevät joko lypsyasemalle ihmisen lypsettäväksi tai sitten robotin lypsettäväksi. Ja niillä on omat paikat missä syödä ja missä maata jne. Ei ne kuitenkaan ilman ongelmia ole nuokaan uudenaikaiset viritykset. Omat hyvät ja huonot puolensa on niin parressa kuin pihatossakin.
Kyllä ovat komeita.Rakkaudella hoidettuja.
VastaaPoistaNo meillä ainakin jokainen kanttura on oma yksilönsä. Ja on sen verran pieni karja, että kaksi ihmistä jaksaa hoitaa ja tuntee joka lehmän nimeltään. Tää on vähän sellainen elämäntapa eikä mikään lehmätehdas meillä. Tokihan tästä leipä pitää saada ja toimeentulo on tässä, että ei tää mikään harrastus suinkaan ole vaan kovaa työtä 339 päivää vuodessa. Raskastakin välillä, todella raskasta. Ja byrokratia uuvuttaa sekin osaltaan.
Poistavoih,mä ihan "itken" muistojen parissa täällä ;) on ne niin ihania persoonia jokkaine lehmä eriksee...
VastaaPoistaKieltämättä jokainen lehmä on oma persoonansa. Kahta samanlaista ei ole, paitsi joskus "äiti" ja "tytär" saattavat olla vähän samanlaisia luonteeltaan.
Poista