keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

KAIKENNÄKÖISTÄ VALMISTA


Aina ihanan väristä harmaata. Nämä norjalaiset neuloin  eräälle nuorelle äidille, kun hän oli nähnyt lapsenlapsillamme neulomiani takkeja ja myssyjä ja oli kysynyt miniältäni,  alkaisinkohan hänenkin lapsilleen neulomaan jotain. Oli jostain messuilta ostanut lankaakin ja niin me sitten puhelinkeskustelun päätteeksi sovittiin, että miniäni tuo langat tänne minulle ja kun saan mitat, niin neulon.
Tämän saman kolmen myssyn satsin tein jo aiemmin syksyllä ja kun lankaa jäi, niin neuloin loputkin myssyiksi. Tuo isoin myssy on BC GARNIN  Semilla grossoa ja kaksi pienempää Semilla organic woolia. Nämä ovat käsinpestävää villaa ja neulomistuntuma oli oikein mukava. Lämmittää varmasti pieniä päitä. Isoin noista mahtuu yksivuotiaalle ja pienemmät ovat vauvakokoa.
Lankaa meni isoimpaan 65g ja pienempiin 27g.
 

Sama nuori äiti halusi yksivuotiaalleen mustan takin. Teini neuloi tämän Dropsin Merino Extra Finesta.  Lankaa meni 230g.
Takki lähtee tänään noiden myssyjen kanssa matkaamaan postipojan mukaan ja vähän jännittää onko takki kooltaan sinne päinkään, että mahtuu pojan päälle. Tuo kohoneule on tosin sellainen, että joustaa aikas paljon, vaikka takki näyttää tosi pieneltä.
No jos on pieni, niin neulotaan uusi. 

Mustia takkeja laittoi omakin tytär tilaukseen pojilleen, 4 ja 5 vuotiaille. Nyt onkin kesällä hyvä neuloa mustaa kun on valoa riittävästi. Näen miekii neuloa. Tai sitten teini neuloo.

Tuon mustan kuvaaminen on vain niin hankalaa. Ei jaksa etsiä ja hakea sitä parasta valo-olosuhdetta, vaan tuossa ne olkkarin sohvalla tulee lähes kaikki kuvatuksi ja saavat näyttää kuvissa siltä miltä näyttävät. Ja jotkut muutkin värit muuttuvat kuvissa ihan toisiksi mitä oikeasti ovat. Mutta olkoot nämä nyt näin.


Norjalaisia myssyjä olen tikuttanut  nyt alkutalvesta. 
Tumman keltainen on Vuorelman Vetoa, vaaleampi  Hjertegarn Alpakaa. Raitainen on Essentials Cottonia, punainen, fuksia ja vaal. punaine Dropsin merino extra finea.
 

Tupsumyssyt ovat Dropsin merinoa ylemmät ja alemmat Lankamaailmasta ostettua Ulrikaa.
Nämä on neulottu kaikki kaksinkertaisilla langoilla. Ovat siten tosi napakan ja lämpimän oloisia.
 

Siksak-myssyihin käytin kaikkiin Dropsin Baby Merinoa ja kolmosen neliskanttisilla koivuisilla puikoilla neuloin. Tykkäsin niin langasta kuin puikoistakin.

8 kommenttia:

  1. Onpas siellä neulottu! Mulla ois pari ompelutyötä taas valmiina. Oon niin innostunut jälleen ompeleen, kun aikaa vaan vähänkin liikenee. -R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on neulottu. Ja teini sai sen mekonkin valmiiksi, tänään toi kotiin. Nätti oli. Eli on siis ommeltu täälläkin.

      Poista
  2. Ihania varsinkin nuo värikkäät myssyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie tarvitsin oikeasti väriterapiaa alkutalvesta. Noita oli niin ihkua tikuttaa ja tykkään kyllä rehellisesti sanottuna miekii enemmän kaikista ihanista väreistä enemmän kuin mustasta, valkeasta, harmaasta ja ruskeasta.

      Poista
  3. meidän tulevalle pikkumurulle sitte joku tuommonen keltainen puuvillamyssy kesäksi :) emlt

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat haluamasi! Kunhan aloitan noiden puuvillalankojen pemistelyn tuolla mökillä.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos! Väliin pitää olla myssymestari ja väliin sukkamestari ja väliin takkimestari.:):) Kun on iso suku niin yksi lajiansa ei riitä, vaan on neulottava kymmenittäin sukkia, lapasia, pipoja jne. Neulon aina vain sitä mitä oikeasti tarvitaan eli kun pitsihuiveja ei kukaan suvussani ole vielä kysellyt niin en yhtään ainutta ole myöskään tehnyt.

      Poista