keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

RAITAA, RAITAA, MONENLAISTA RAITAA



Puuvillaista olen nyt vaihteeksi tikuttanut koko pääsiäisen ajan. Matkamme suuntautui taas työasioissa Ouluun päin tuossa pääsiäisviikolla ja käväisin taas Kempeleen Kangasvillassa kurkkimassa oisko ihania puuvillalankoja vielä jäljellä. Olihan siellä Katian Monacoa ja niinpä niistä kehkeytyi Norwegian Sweet Baby Cap. Toivon et tää mahtuisi tyttären pojulle, kun villainen alkaa olla jo liikaa näin keväällä. Lankaa kului 36g. Niin, tuo keltainen väri on Cataniaa.





Lankaa riitti vielä kahteen tavalliseen pipoonkin. Ylempi nielaisi 29g ja alempi 33g. 



Vihdoin ja viimein valmistui myös tämä raitatakki. Tähän ostin langat jo aiemmin talvella Oulun Lankamaailmasta elikäs Hjertegarn Romaa 50% puuvillaa ja 50% akryylia. Lankaa hupeni 185g ja koko on sellainen 1/2v-1v. 

Olen aiemmin vierastanut akryylilankoja, mutta lasten neuleissa se toimii, sillä akryyli antaa keveyttä esim. juuri puuvillalankaan. Ja villan seassakin hyvälaatuinen akryyli on joskus parempi kuin kutiseva, karhea villa yksinään. Merinovilla on kyllä sitten ihan parasta kuitenkin lasten vaatteissa ja olenkin alkanut neulomaan pelkästään merinovillasta pienille piipertäjille.


Ja tässäpä viimeisimmät tämän päiväiset lankaostokset. Karamellia ostin ensi syksyksi odottamaam sukkien neulontabuumia. Ja sainkin mielestäni edullisesti 6,90 kerä. Myös Jannea lähti mukaan kolme kerää ja Cataniaa kevään pirteissä väreissä. Värejä ei voi vastustaa, en ainakaan minä.









22 kommenttia:

  1. Tuo vauvan hattu on todella söpö. :)

    Ihania värejä myös ostamissasi langoissa! :) Ostin itsekin tänään todella makean väristä Regian sukkalankaa, mutta blogiin en voinut siitä kuvaa laittaa, sillä ne menevät valmistuneena lahjaksi ihmiselle joka lukee blogiani, ja haluan että ne pysyy siten salassa. Huoh... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen nyt useita norjalaisia myssyjä neulonut ja se on kiva malli. Istuu hyvin päähän.

      Poista
  2. ihania värejä. Raidoitus sopii hyvin tuohon myssyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu onhan näissä mun neuleissa usein raitaa, mut kun niitä on niin kivaa neuloa.

      Poista
  3. Ihanan raikkaita kevään värejä! Ja kivoja malleja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on jotain ideaa tuossa neulomisessa, kun nuoriväkikin haluaa värejä. Ei tarvii enää ruskea-beige-luonnonvalkoinen-linjaa vetää.

      Poista
  4. Ihania raitoja ja ihania ostoksia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raidat on niiiin minua kyllä. Ja tuota Karamelliakin piti viimeiset kerät lankakaupasta ostaa.

      Poista
  5. Ihanan pirteän värisiä ja kauniita neuleita ole tehnyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin väreihin jää ihan koukkuun. Nyt tosin puikoilla vain kahta väriä kerrallaan, kevätpipoja.

      Poista
  6. Upeita myssyjä pirteän keväisiä värejä. Tuo ensimmäinen malli on todella hyvä, kun suojaa korvat.
    Ihania lankoja nami :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän kauniin värisistä langoista saa pirteitä pipoja. Kun vaan jaksaa väriä vaihtaa ja lankoja sitten päätellä.

      Poista
  7. Piristäviä raitoja, varmasti kiva neuloa! Cataniaa olen minäkin kerännyt virkkausjuttuja varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Cataniaa neulonut jo monia vuosia. se on ihana kesälanka.

      Poista
  8. Sain sitä Debbie Blissin lankaa parikkalalaisesta lankakaupasta, joka on juuri nyt lopettelemassa toimintaansa. Voisit koettaa lappeenrantalaisesta Tuuliviiristä, siellä saattaisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta. Täytyypä katsoa josko sieltä Tuuliviiristä saisin.

      Poista
  9. Tosi kauniita neulomisia , varmasti voittamastasi kirjasta on siulle iloa ja hyötyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olen niin onnellinen kun kerrankin voitin jotain. Jäänpäs odottelemaan postipoikaa.

      Poista
  10. ihanan keväisiä värejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Tuo keltainen väri vain meinaa olla lujassa. Monissakaan lankamerkeissä ei löydy ihan kunnon keltaista.

      Poista
  11. Kaunis raitainen neule. Tummansiniseen takkiin sopivia pipoja vois pienet pojat tarvita, johon vois laittaa vaikka oranssia raitaa.. Mutta ei mitään stressiä.Jos sattuu olemaan ylimääräisiä, niin voisin ottaa, mutta jos ei niin mennään sit vanhoilla. :) -R

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylläpä niitä vois taas tikuttaa pienille pojille. Ei ole valmiina, mut pianhan ne pari pipoa tekee. Nuo on kyl hyviä pitää noi puuvillaiset. Laitanpa ensi viikolla puikoille.

      Poista