YMPYRÄ SULKEUTUI

Täältä tullaan elämä!

Yksi ympyrä sulkeutui tänä kesänä, kun nuorempi teini pääsi ripille. Rippileiri oli juuri samassa paikassa, missä isänsä 43v sitten oli paikan ihan ensimmäisellä leirillä. Ja muisteli, kunka he pojat joutuivat lapioilla kaivamaan jotain kaapeliojaa kymmeniä metrejä päärakennuksesta jonnekin rantamökkiin. Eipä siinä taittu silloin paljon raamattua lueskella ja muutenkin kuulosti näin jälkikäteen siltä, että kaksiviikkoinen taisi olla enemmänkin työleiri.

No teinille sanoin, että hän ei alkaisi ihan ojaa kaivamaan leirillä,sillä sitä saa tehdä koko loppuelämänsä sitten. Isällään on sitä "ojan kaivamista" riittänyt.

 

Eipä sitä tullut minullakaan mieleeni 43v sitten kun itse pääsin juhannuksena ripille kotikirkossani, että kymmeniä vuosia myöhemmin katselen nuorimmaistani, jolla on sama musta rippihame yllään kuin itselläni oli. Kotikotoa tuo löytyi ja vaikka teini sai uudenkin hameen, isosiskon ompeleman, valinta oli selvä. Äidin vanha hame laitetaan konfirmaatioon. 

Kotikylän ompelijalla tuon teetin ja itse ostin kankaan osuuskaupasta. Laadukasta on kangas, kulumisen jälkiä ei ole eikä minkäänlaisia langanjuoksuja näy. 

Tämän hameen säilytän vielä lastenlapsillekin, sillä muutaman vuoden kuluttua on ensimmäinen tyttö rippikouluiässä. Jos vain ajan muoti sallii, niin aion tarjota tuota hametta. Minulla hame oli lähes polviin asti, mutta olinkin lyhyempi kuin teini on nyt. 

 

Kesä on edennyt loppuun kohta. Blogissani on ollut hiljaista. Ei ole yksinkertaisesti ehtinyt eikä jaksanut istua koneella, kun aika on mennyt ulkopuuhissa kokonaan. Välillä olen muutamissa blogeissa vieraillut, mutta omaani en ole jaksanut päivittää.

 Käsitöitä olen silti tehnyt jonkin verran. Huomasin tuossa kovimmilla helteillä, että on helpompi istua ulkona varjossa isojen kuusien juurella, jonne aurinko ei paista oikeastaan kuin ihan vähän aikaa aamupäivällä ja jonne tuuleskelee isolta peltoaukealta vilvoittavasti koko ajan ja neuloa siellä. Sisällä ei jaksanut olla yhtään. 

Käväisin yhtenä oikein kuumana päivänä kaupungissa ja odottelin kadulla kivitalojen keskellä tuttavaani puolisen tuntia, niin siihen jo meinasin läkähtyä. Kummallista, mutta täällä maalla ei oikeasti sama lämpötila ole ollenkaan niin tukala kuin oli kaupungissa. Täällähän löytyy aina jokin paikka minne vähän tuulee. Ja vielä parempi olisi jos asuisi järven rannalla. niin sieltä tulisi viilennystä kolmenkymmenen asteen helteilläkin. Senkin totesin ihan käytännössä viime viikolla, kun saatiin lomailla sellaisessa paikassa.

No nyt on kuitenkin jo syksyn hajua ilmassa. Näiden pihalta poimimieni kesäisten kukkien kera toivottelen kaikille blogini lukijoille ja myös satunnaisille vierailijoille kauniita syksyisiä päiviä. Mie lähen poimimaan punaherukoita.

KÄSITYÖTÄ TÄMÄKIN

Tyttäreni käden jälki näkyy näissä. Hän sai pari vuotta sitten jo yhdessä kahden muun nuoren rouvan kanssa tehtäväksi suunnitella Pyhäjoen suviseurojen kaikki kukkasomisteet. Ohjeeksi annettiin vai tuo lause "Minä ilmoitan teille suuren ilon" ja sen pohjalta lähtivät ajatusta eteenpäin viemään.

Iso oli urakka, eikä vähiten sen vuoksi, että tyttärelleni syntyi vauva juuri keväällä, kun tämän projektin teko oli kiireimmillään menossa. Eihän siinä muu auttanut kuin vauva kainaloon ja iso-veli tänne mummin hoitoon ja vähintään kerran viikossa auton keula kohti työmaata. Pahaksi onneksi mieskin joutui lähtemään keikkatyöhön monen sadan kilometrin päähän juuri kun tytär kotiutui sairaalasta vauvelin kanssa.

Viimeisen viikon tytär kulki Pyhäjoella joka päivä ja meidän teini oli hänellä siellä hoitamassa vauvaa, että saivat projektin valmiiksi.  Ja olihan niillä toisillakin rouvilla lapsia. Yhdellä sama tilanne tyttäreni kanssa ja yhdellä kolme pientä lasta. Hienosti selviytyivät urakasta. Lopputulos oli kaunis ja onnistunut.

 

Nämä kukka-asetelmat kuuluivat myös projektiin.

 

Tässä sitten uinuu Projektipäällikkö, joka piti tarkan huolen siitä, että työmies muisti pitää lakisääteiset ruoka- ja kahvitauot. Siellä se tyytyväisenä köllötteli suurimman osan ajasta villavaatteet yllään ja palkitsi sitten äitinsä oppimalla nukkumaan viiden tunnin yöunia, kun kotiin palattiin. 

Olen niin onnellinen siitä, että lapset ovat oppineet talkootyön merkityksen tällaisissa tapahtumissa. Eivät ole ainakaan kotoa saaneet mallia hyväntekeväisyyteen, kun emme ole itse pystyneet osallistumaan mihinkään ylimääräiseen. Työmme maatalossa karjan kanssa on niin sitovaa ja raskasta, eikä vapaapäiviäkään ole kuin se 26 päivää vuodessa, niin ne haluaa kyllä käyttää tarkoin virkistymiseen ja lepoon ja nukkumiseen, että saa univelat aina pois. Näköjään se yhteiseen hyvään osallistuminen tulee lapsillekin tärkeäksi kun siitä muistaa vain joskus mainita ja itse pitää asiaa esillä, vaikkei osallistuisikaan. No, osallistuttiinhan me talkoisiin hoitamalla aina isoveikkaa, että tytär pääsi hommiin.

Ja minä kävin ukkokullan kanssa aina navettatöiden välissä joka päivä muutaman tunnin paikan päällä olemassa. Minulle sopi oikein  hyvin tämän kertaiset viileät säät, kun ei ollut tukikohtaa, siis omaa asuntovaunua, vaan tyttären vaunulla oleilimme sen vähän ajan, mitä tarvitsimme. Haaveenamme on, että sitten, kun ei enää meillä lehmiä ole, niin mekin lähdemme viikoksi leirielämää viettämään. Mutta siihen menee vielä monta, monta vuotta.

KESÄMEKKO

Neiti Kesäheinä 2v. sai uuden mekon. 
Kangas on Tampellan retrokangas "Kuukuna".  Ostin tätä 2,5m huuto.netistä keväällä. Ihanaa puuvillaa ja tulee vielä monta mekkoa. Tällaiset isokuvioiset kankaat ovat siitä erinomaisia, että vaikka samasta kankaasta ompelee useita vaatteita, niin jokainen on eri näköinen, kun kuvio sattuu mihin sattuu.

Neiti Kesäheinän täti piirsi itse kaavan ja vähän kasvunvaraakin näyttäis olevan. Mahtuu ehkä ensi kesänäkin, kun nyt jää vähemmälle käytölle, jos ei ilmat tästä lämpene.

 Odotan mie kuitenkin sitä vähän lämpimämpää kautta vielä loppukesälle. Se lämmin kesä on elinehto meille joilla elanto on maassa ja karjassa. Ei kasva kylmällä säällä rehu pellolla eikä ruoho laitumella, vaan kaikki kasvullisuus kellastuu. Nyt jo alkaa laitumet olla aika tarkkaan syötyjä. Toivon kylmän alkukesän jälkeen, että syksy olisi pitkä ja lämmin ennen talven tuloa, että saataisiin vielä se viimeinen rehusato oikein runsaana ajetuksi talvet ruuaksi äpyleille. Rahaa ei tule, jos lehmät eivät lypsä.

KUN ILTA PIMENEE

Mustien sukkien neulomisen välissä tekaisin nämä norjalaiset miniän siskon 2v. tyttärelle. Neuloin kaksi, että saa näistä valita sopivan kokoisen. Nuo koot ovat aina arvoitus lapsillakin, kun saman ikäiset lapset ovat niin eri kokoisia. 

 Isompaan meni Carolina-lankaa 44g ja pienempään 38g. Puikot olivat 3 koivuiset neliskanttiset, joilla oli hyvä neuloa. Lanka on Oulun Lankamaailmasta ja puoleksi puuvillaa ja puoleksi akryylia.

AURINKOISEN PÄIVÄN NEULONTAA

Viime talvena päätin mustia sukkia neuloessani, että se oli takuulla viimeinen kaamos-aika, kun mustaa villasukkaa neulon. Niinpä sitten nyt kesän tullen aloitin puuhan mustien lankojeni parissa ja olen saanut tässä kahden viikon aikana jo kolmet sukat valmiiksi ja eilen aloitin neljänsiä matkalla lähikaupunkiin.

Näiden neulominen ei ole sitä nopeinta lajia. Lanka on Vuorelman Vetoa ja puikot olivat ensin 2,75 ensimmäisissä sukissa, mutta jo toisiin vaihdoin 2,5. Ne olivat hiilikuituiset. Lankaa meni 130g, 145g ja 156g. Terän pituudet ovat 24cm, 26cm ja 28cm. Vävypojat saavat nämä. Jos kaikille suvun ukoille teen niin yhdeksän paria pitää yhteensä neuloa. Hyvin tässä siis ehtii ennen pimeän tuloa.

Isäntä nimesi nämä tanssikenkäsukiksi. Vaikka hän ei ole tanssimiehiä, niin hän pitää useinkin talvella pikkukengissä ohutta villasukkaa. Meillä kulkee sanonta "tanssikengät" sen takia, kun kymmeniä vuosia sitten oli yksi karja-alan neuvoja käymässä ja hän muitta mutkitta saapasteli navettaan hienot korkkarit jalassa. Ei laittanut kumppareita. Eli tuo käsite on siis ne vähän fiinimmät jalkineet, muut kuin lantapiikkarit.